Tero Lehmuskallio on nimitetty Acacom Media Oy;n varatoimitusjohtajaksi. Hänen vastuualueenaan on sekä myynnin että tuotannon esimiehenä toimiminen. 32-vuotias Lehmuskallio on aiemmin työskennellyt Calcus Kustannus Oy:n liiketoimintajohtajana.
Lehdistötiedote: Kg-lehti siirtyy Acacom Medialle
Painonhallinnan ja terveellisen elämäntavan erikoislehti Kg siirtyy Acacom Medialle Otavamedialta. Kg yhdistyy Acacom Median kustantaman Easy-lehden kanssa ja jatkaa nimellä Kg – noin 100 000 lukijan voimin.
”Yhdistämällä Easy- ja Kg-lehdet Acacom vahvistaa asemaansa aikakauslehtien hyvinvointisegmentissä ja varmistaa, että suomalaisille on jatkossakin tarjolla laadukasta ja mielenkiintoista luettavaa terveyteen, painonhallintaan ja hyvinvointiin liittyen”, toimitusjohtaja Jere Aromäki toteaa.
“Onnistuneesti uudistunut Kg saa hyvän kodin Acacomista”, sanoo julkaisujohtaja Katriina Kaarre Otavamediasta.
Kg on Suomen ainoa riippumaton painonhallintaan erikoistunut lehti. Kg ei ole sitoutunut mihinkään laihdutusmenetelmään vaan käsittelee aihetta useista näkökulmista ja myös kriittisesti. Lehden perusajatuksena on terveellinen ja ravitsemussuositusten mukainen laihduttaminen ja painonhallinta.
”Kg:n linja jatkuu monipuolisena ja raikkaana. Ruokavaliot ja terveys puhuttavat tällä hetkellä sekä yksilö- että yhteiskunnallisella tasolla. Kg työntää lusikkansa soppaan ja auttaa lukijoitaan luovimaan ristiriitaisen terveystiedon valtameressä”, päätoimittaja Ida Levänen sanoo.
Kg täydentää Acacomin tilattavien lehtien valikoimaa, johon kuuluvat myös lemmikkilehti Reviiri sekä alkoholi- ja ravintola-alaa käsittelevä Shaker.
Vuonna 1997 perustettu Acacom Media on asiakaslehti- ja monimediatalo, joka on erikoistunut sidosryhmä- ja erikoislehtien kustantamiseen niin painetussa kuin digitaalisessa muodossa. Acacomin asiakkaita ovat muun muassa Mercedes-Benz, Citroën, Tradenomiliitto TRAL ry, Suomen Lukiolaisten Liitto sekä Nestlé Purina PetCare.
Lukiolaisten asialla
Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenlehdessä Improbaturissa, kavereiden kesken Improssa, alkoi uusi aikakausi. Lehden konseptia on uudistettu ja kirkastettu SLL:n tuoreen päätoimittajan Antti Saarenpään kanssa.
Vuodesta 1987 ilmestyneellä Improlla on varsin kunniakas menneisyys, ja moni lehden päätoimittaja on päätynyt sittemmin yhteiskunnan huipulle. Acacomin toimitus on ylpeä siitä, että saa olla mukana tekemässä historiaa.
”Lukiolaiset ovat harvinaisen vaativa kohderyhmä, ja juuri siksi niin mahtavia. Ote ei saa herpaantua hetkeksikään”, tuottaja Hanne Kauppinen sanoo.
Uudistuksen myötä lehti on entistä tarkemmin konseptoitu, mikä syventää lukijasuhdetta ja takaa laadun. Lehdessä on myös entistä enemmän vuoropuhelua SLL:n lukio.fi-verkkomedian kanssa. Ammattimaisesta tekemisestä huolimatta Impron kapinahenki ei kuitenkaan koskaan kuole.
Nimitysuutinen
Acacomin tuotantotiimi sai vahvistuksekseen Lotta Heikkerin, joka nimitettiin tuottajaksi. Aiemmin kirjakustannusalalla työskennelleen Heikkerin vahvuuksia ovat erinomainen kielitaito sekä monipuolinen osaaminen sisällöntuottamisessa. Vapaa-ajallaan Heikkeri harrastaa thainyrkkeilyä ja opettaa kissaansa pelaamaan pelejä iPadilla.
Easy – hyvä olo, kevyt arki
Acacomin kustantama Easy-lehti tuo uutta väriä terveys- ja hyvinvointilehtien sektorille. Kesäkuussa ensimmäisen kerran ilmestynyt lehti on suunnattu painonhallinnasta ja terveydestä kiinnostuneille naisille.
Easy on ajan hermolla, muttei trendien orja. Lehti kunnioittaa perinteitä, on lähellä tavallisen ihmisen elämää ja ymmärtää arjen vaatimukset. Yli puolet suomalaisista kamppailee liikakilojen kanssa kanssa. Easy antaa toimivia ideoita syömiseen, liikuntaan ja hyvään oloon.
”Easy on kuin mukava jumppakaveri, joka tsemppaa ja kertoo uusista, mielenkiintoisista asioista. Easyn elämänasenne on rento ja aktiivinen”, toimituspäällikkö Ida Levänen kertoo.
Jatkossa Easy-lehti tulee näkymään myös digitaalisessa mediassa.
Reviiri-lehti uudistui
Reviiri sai kesäkuussa täysin uuden ulkoasun ja lisää mielenkiintoista sisältöä, kun lehti uudistettiin perinpohjaisesti.
Lukijoiden rakastama Reviiri on Suomen ainoa sekä kissojen että koirien omistajille suunnattu nykyaikainen lemmikkilehti. Tyylikäs ulkoasu, ihanat kuvat ja ammattimaisesti toimitetut jutut houkuttelevat viettämään aikaa lehden parissa. Reviirissä on lemmikinomistajalle paljon hyödyllistä tietoa, jota raapaistaan pintaa syvemmältä. Lehti erottuu edukseen kilpailijoista.
Suomalaiset kuluttavat lemmikkeihinsä 430 miljoonaa euroa vuodessa, joten ajanmukaiselle lemmikkilehdelle on kysyntää enemmän kuin koskaan. Lehdessä on panostettu hyötytiedon lisäksi kokemusten jakamiseen sekä vuorovaikutukseen lukijoiden kanssa. Lukijat saavat lehden mukana tuotenäytteitä, jakavat lemmikkikuviaan sekä voivat osallistua makuraatiin tai lähettää kysymyksiä eläinlääkärille. Uusia keinoja Reviirin ja lukijoiden väliseen vuorovaikutukseen kehitetään jatkuvasti.
Lehteä tehdään yhteistyössä Nestlé Purinan kanssa. ”Olemme ylpeitä lehdestämme, haluamme sille jatkossa vielä enemmän lukijoita”, päätoimittaja Anna-Leena Rosenholm Nestléltä sanoo.
Lehteä tekevät toimituspäällikkö Ida Levänen, toimitussihteeri Hanne Kauppinen sekä AD Pauli Salmi.
Reviiri lyhyesti:
- Painos 40 000 kappaletta
- Suunnattu kissojen ja koirien omistajille
- Tehdään yhteistyössä Nestlé Purinan kanssa
- Lukijoista 90 prosenttia on naisia